perjantai 22. joulukuuta 2017

Jouluista touhuilua

Harvemmin tulee tänne mitään kirjoiteltua omasta vapaa-ajastani. Kuitenkin tänä vuonna on jouluista touhuilua ollut niin paljon, että pakko vähän raottaa sitä teillekin. 


Joulutouhuilut alkoivat jo lokakuussa, sillä silloin tapasin joulupukin pari kertaa. Pääsin nimittäin Suomen Yrittäjänaisten liittokokoukseen Rovaniemelle. Olin siellä Iisalmen Seudun Yrittäjänaiset ry:n virallisena liittokokousedustajana. Meitä oli niin iso porukka Iisalmen seudulta edustettuna, etteivät kaikki ole kuvassakaan...


Tonttuiltua tuli ympäri Rovaniemeä. Olihan meillä siellä mukavaa. Entisenä "ay-aktiivina" voinen todeta, että nämä järjestöhommat jotenkin vain tempaavat mukaansa. Samaan hengenvetoon sanon, että tämä on oiva tapa verkostoitua. Aivan ihania ihmisiä olen tavannut ja toivottavasti tapaan myös tulevaisuudessa. 


Marraskuussa askartelin joulukortteja. Aputassuna, joulumielen tuojana ja virallisena valvojana toimi sisustuskissa Mei. Tavoistani poiketen jokainen joulukortti oli erilainen. Nämä joulukortit lähtivät kaikille tämän vuoden asiakkailleni kiitokseksi yhteistyöstä. Toivottavasti ovat löytäneet perille.


Joulukuussa oli luvassa taas lisää järjestöhommia, sillä oli ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä Iisalmen Seudun Yrittäjänaisten Joulumyyjäisiä. Nämä joulumyyjäiset on järjestetty aina vuodesta 1953 alkaen. Voitaneen jo "jonniimoisesta" perinteestä puhua. Aamusta asti huhkittiin innokkaana, odottavaisin mielin, täpinöissään ja talkoohenkeä uhkuen, kuten allaolevasta kuvasta näkee.


Nyt on aika rauhoittua joulun viettoon. Haluan vielä tätäkin kautta kiittää tästä vuodesta teitä kaikkia asiakkaita, yhteystyökumppaneita, ystäviä ja perhettä! Ilman teitä tästä ei tulisi mitään.


Innolla kohti uutta vuotta! Oikein onnekasta Uutta Vuotta 2018 teille kaikille!


perjantai 15. joulukuuta 2017

Porrasaulan paneelikaton maalaus

Kuva ylätasanteelta paneelikatosta joka halutaan huoltomaalata. Öö ai miten ylettää? No tehdään portaikkoon sopiva teline. Mieluummin seison tasaisella alustalla ja maalaan, kuin keikun portaikossa epätasaisella. Sitäpaitsi turvallisuudesta ei passaa tinkiä.

Tehtävä voi olla haastava, muttei mahdoton!


Harjoittelija Miian kanssa portaikosta otettiin mitat. Piirrettiin teline ja laskettiin tarvittavan puutavaran määrä. Rautakaupan kautta telineen rakennushommiin.


Kyllähän me kelpo teline saatiin aikaiseksi. Tukevakin siitä tuli. Ylhäältäpäin näyttää laiturilta. Jopa yhden hengen tanssilavaksikin sitä joku taisi sanoa... Tanssiminen jätettiin silti tällä kertaa välistä.


Teline paikallaan ja eikun pensseli heilumaan. Tyylilleni uskollisena en tälläkään kertaa teipannut seinän ja kattolistan rajaa. Maalarin käsi pitää olla senverran vakaa, ettei maalarinteippiä tarvitse tällaiseen asiaan tuhlata. Samalla säästetään aikaa.


Tässä kohteessa paneelikatto maalattiin puolihimmeällä Remontti-Ässällä. Työharjoittelijani Miia keräsi todistusaineistoa kuvien muodossa. Itse kun on itseään työn touhussa aika mahdotonta kuvata.


Oho, näyttää siltä että seinä säästyi ilman maaliroiskeita. Maalia on siellä missä pitääkin, eli katossa. Tässä kohteessa paneelikattoon riitti kertamaalaus.




keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Kirjaston kummituksena

Lapinlahden kirjaston lastenosastolla on puolipyöreä sohva, jonka verhoilu ei enää puhdistunut tekstiilipesurillakaan. Siispä sohva oli aika verhoilla uudelleen.


Samalla oli ajatus yhtenäistää sohvan puuosien väritystä. Sohvan takana oleva pöytätaso oli vähän kellastunutta lakattua puuta. Selkänojien väleihin oli vaihdettu vastikään uudet vanerit, ne olivat vielä kokonaan käsittelemättä. Kolmas sävy puuosissa oli petsattu vihertävä sohvan sivuilla ja alaosassa.



Kaikki alkoi sohvan purkamisella. Näin massiivista sohvaa ei olisi ollut mahdollista kuljettaa kokonaisena työhuoneelle.



Puuosien hionta ja käsittely tapahtui kirjastolla, kirjaston ollessa suljettuna. Näin saatiin minimoitua häiriötä asiakkaille.


Mielestäni kirjasto on yleensä ollut kaikkea muuta kuin pelottava paikka. Kuitenkin sitten kun tulee se hetki, että olet suljetussa kirjastossa aivan yksin, alkaakin mielikuvitus laukkaamaan.


Onneksi lastenosastolta löytyi pehmoisia kavereita turvaamaan selustaa! Vai olikohan siellä jossain sittenkin se kummitus...


Puuosat saivat kuivua sillä aikaa kun verhoilin istuimet ja selkänojat työhuoneella.


Juuri ja juuri kerkesin kuvata valmiin sohvan, sillä innokkaat koululaiset istahtivat sohvalle heti kun sai luvan.


Sohvan ilme kyllä muuttui kokonaan. Uusi kangas on likaa hylkivää ja palosuojattua julkisen tilan kangasta. Kirjaston kummitusta en valitettavasti ehtinyt kuvata...

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Säihkettä veskiin

Vähän säihkettä ja suuri muutos yleisilmeeseen. Tämä kaikki saatiin aikaan parissa tunnissa Tikkurilan Taika-helmiäismaalilla.


Pienen wc:n kolmelle seinälle riitti 0,9 litran purkillinen varsin mainiosti.


Lähtötilanteessa Wc:n seinät oli maalattu pesunkestävällä Luja-maalilla. Sävynä oli hieman roosaan taittava harmaa. Tässä muutoksessa haluttiin säilyttää harmaus, mutta karistaa roosahtavuus pois. Siksi Taika-maalista valittiin Hopea, joka maalikaupassa sävytettiin harmaaseen. Sävytyksellä saadaan läpikuultavaan Taika-maaliin lisää peittävyyttä.


Aikamoinen muodonmuutos eikö vain?


Hohtava helmiäismaali tuo säihkettä. Pinta näyttää erilaiselta riippuen katsotko läheltä vai kaukaa ja miten valo osuu seinään. Valokuvassa tätä on hieman hankala tuoda esille, mutta toivottavasti saatte näistä kuvista edes vähän osviittaa.


Pinnassa kädenjälki näkyy ja sehän oli tarkoituskin. Tällainen pinta kävisi hyvin myös tehosteseinäksi. Vink vink... ;)



tiistai 11. huhtikuuta 2017

Moottorikelkan ehjempi penkki

Jossain on olemassa Yamahan touring-mallinen moottorikelkka, josta olen nähnyt vain penkin. Matkahuolto toimitti penkin minulle korjattavaksi.



Joskus olen nähnyt huonokuntoisemmankin kelkkapenkin, mutta kyllähän tämäkin oli jo aika korjata. Sivussa on vähän reikää ja joitain ratkenneita ompeleitakin näkyi.



Tämän verhoilussa käytin pakkasen kestävää Skidoo-keinonahkaa. Mitoituksen kanssa on oltava tarkkana, koska muuten uusi verhoilu ei istu muotoihin ollenkaan.



Tuplaompeleet antavat nahkalle ryhdikkyyttä ja tuovat oman säväyksensä lopputulokseen.


Takana oleva luukkukin sai siistimmän ilmeen.


Verhoilun jälkeen paketoin penkin ja Matkahuolto toimitti penkin takaisin asiakkaalle. Vielä on kelkkakelejä jäljellä, onhan? :) 

tiistai 28. helmikuuta 2017

Kun Nemosta aika jätti...

Ihana lastenhuone, ainakin minusta! Sinistä ja vihreää, sekä todella hienot koristemaalaukset seinillä. Lasten elokuva Nemoa etsimässä on ollut selkeästi inspiraationa tähän huoneeseen. Mutta Nemo on nyt tullut tiensä päähän. Sitä on katseltu jo 10 vuotta ja alkaa jo kyllästyttää. 



Samalla kun maalataan pinnat uusiksi, on hyvä paikata ylimääräiset reiät piiloon. Yläkuvassa näkyykin sekä hieno koristemaalaus, sekä jo aloitettu pakkelointi. Lasten tavarat ja kalusteet on siirretty remontin ajaksi keskelle huonetta. Tällaisissa hommissa tykkään käyttää hiomiseen imuriin liitettävää hiomatukea, jotta pölyt pysyvät kurissa.

Raikasta valkoista sen olla pitää! Ja ehkä harmaa tai musta tehosteseinäksi... Harmaa on ehkä vähän tylsä, mutta onko musta sitten liian synkkä ja musta? No kokeillaan! 


Ikkunaseinälle uusi puolihimmeä Black-maali ja muut seinät himmeällä valkoisella. Seinien entiset räväkät värit vaativat päällemaalauksen kahteen kertaan, jotta saatiin tasainen lopputulos aikaan. 


Yllätyin Black-maalin peittävyydestä, silläkin riitti kaksi maalauskertaa tasaiseen lopputulokseen vaikka pohjalla oli vahva vihreän sävy. Yläkuvassa näet, kuinkan olen ensin rajannut pensselillä reunat ja tarkkuutta vaativat kohdat. Ensimmäisen mustan kerroksen maalaustyö on puolessa välissä menossa.


Täyshimmeän ja puolihimmeän maalin liitto on kaunis ja korostaa entisestään tehosteseinän väriä. Tekstiileillä ja kalusteilla saadaan pehmeyttä ja väriä tasoittamaan graafisen oloista mustavalkoista tunnelmaa. 


Mitäs tykkäät lopputuloksesta? Minusta se on ainakin raikas ja myös trendikäs!