tiistai 29. joulukuuta 2015

Tapetointia: Vähän vino viidakkomaja

Olin iloinen, kun kuulin että pääsen tapetoimaan tytölle huonetta, johon tulee viidakko-teema. Huoneesta tulisi kuin maja ja majan yhdeltä seinältä olisi näkymä viidakkoon. Ihanan persoonallista! Joko saa aloittaa?!


Tässä tapetoivassa yläkerran huoneessa oli yksi kokonainen seinä kalteva. Se oli myös tarkoitus tapetoida kuten muut suorat seinät. Lisähaastetta toi metallinen tukipalkki, joka oli myös tapetoitavalla alueella.


Pohjatyöt oli jo tehty, joten minun hommakseni jäi tapetointi. Se tarkoitti ihan ensimmäiseksi mittailua ja tapetointijärjestyksen suunnittelua.


 Tällaisessa kohteessa tapetointijärjestyksellä alkaa olla jo paljon merkitystä lopputuloksen kannalta. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten sunnittelun jälkeen alkoi tapetointi.


Tietysti palkki sattui melkein keskelle tapettivuotaa. Leikkasin tapettiin ennakkoon kolon palkille ja millimetrin tarkkuudella sekin sujahti paikoilleen.


Tapetin puukuvio korostaa huoneen muotoja. Tapetointivirheet olisivat tässä huoneessa olleet huomattavissa. Mitan kanssa sai olla tarkkana erityisesti vinoissa nurkissa.


Viidakkomajan kruunasi näkymä viidakkoon, joka toteutettiin valokuvatapetilla. Tuollaista näkymää kelpaakin ihastella!


Vähän vino viidakkomaja oli asukkaalleen mieluinen. Enää listoja, kalusteita ja apinoita vaille valmis asuttavaksi!

tiistai 15. joulukuuta 2015

Ootrausta oluella

Kurkistusta koristemaalauksen ihmeelliseen maailmaan. Siitä riittäisikin tarinaa vaikka kuinka. Tässä postauksessa on siis kyse perinteisestä koristemaalaustekniikasta, ei oluen nauttimisesta perinteiseen tyyliin.

Osallistuin kaksipäiväiselle kurssille Lastussa Lapinlahdella. Lähemmin tällä kurssilla oli tarkastelussa ootraus ja marmorointi tekniikkana ja toteutettuna. Kouluttajana meillä toimi restauroija Martti Eskelinen, joka on ollut mukana restauroimassa mm. Väärnin Pappilaa Lapinlahdella.

Ensin käytiin tietysti läpi hieman teoriatietoa ja kuvamateriaalia, josta saimme nähdä miten monia erilaisia tyylejä on sekä ootraukseen, että marmorointiin. Ootrausta, eli puun mukailua, on käytetty Suomessa jopa ihan talonpoikaisissa huonekaluissa koristeluna. Ootraamalla on myös yritetty saada kotimaisista puulajeista tehdyt huonekalut näyttämään enemmän kalliista jalopuusta tehdylle.


Teoriaosuuden jälkeen päästiinkin hommiin. Martti näytti meille ensin mallia, sekä esitteli samalla arsenaalin työvälineitä. Välineistöä löytyikin häivimestä ja pienistä pensseleistä lähtien erilaisiin lastoihin ja piiskaan. Me tietysti seurasimme tarkasti ja kyselimme miksi ja miten. Pienissä purkeissa oli olueen liotettuja väripigmenttejä, joilla itse ootraus suoritettiin. Olut olikin siis vain ja ainoastaan väripigmenttien sideaineeksi, ei muuhun käyttöön. Taisi tästä meidän Olvista olla parasta ennen -päiväyskin mennyt jo vuonna 2009...


Sitten saimmekin jo itse kokeilla. Oli se jännää puuhaa. Viivojen tärisyttämistä ja puun syykuvioiden matkimista. Aluksi ei oikein tainnut onnistuakaan. Martti jaksoi kuitenkin kannustaa ja neuvoa. Rupesihan se muutamien kokeilujen jälkeen jo vähän sitten sujumaankin. Pääsin ihan innostumaan näistä tekniikoista!



Tätä vielä täytyy harjoitella lisää, ihan kerrasta ei näin haastavia tekniikoita näppiinsä saa. Se on nimittäin juurikin siitä näppituntumasta saatava kiinni, aivan kuten muissakin käden taitojen eri alueissa.